Kuukauden Digilluusio: Tieto ei elä enää maan päällä

5GB of free online storage space, brought to you by Lando Calrissian.

Tieto liikkuu netissa aina vain nopeammin ja nopeammin, mutta enää ei pelkkä sosiaalisessa mediassa viestiminen riitä. Teknologiajätit haluavatkin siirtää kaikki tiedostosi nettiserverille. Pian kaikki digitaalinen data siirtyy pilveen ja tietokoneella tarkoitetaan pelkkää näyttöruutua. Kovalevy is so yesterday.

Tiedon siirtyminen ja siirtäminen pilveen on päivän sana. Pilvipalvelulla tarkoitetaan yleensä palvelua, joka tarjoaa käyttäjälle x määrän tilaa tiedostojen tallentamiseen. Palvelun avulla voi siis esimerkiksi varmuuskopioida omalla kovalevyllä olevia tiedostoja ja jakaa niitä tutuille ilman sähköpostien tiedostokokorajoituksia. Tunnetuin pilvipalvelu lienee DropBox, joka vastikään sai merkittävän kilpailijan Google Drivesta. Ensimmäinen nykyaikainen pilvipalvelin aloitti toimintansa kuitenkin jo 90-luvulla.

Yleensä pilvipalvelut ovat maksuttomia. Ilmaisen tallennustilan lisäksi on usein mahdollista myös ostaa lisägigoja. GoDaddy-palvelulta voi ostaa viiden vuoden sopparilla 100 GB tallennustilaa reilulla 80 eurolla.

Mutta miten pilvipalveluita sitten käytetään? Käytettyäni DropBoxia joidenkin kuukausien ajan käytän sitä käytännön esimerkkinä. Palveluun liittymisen jälkeen omalle koneelle (tai niin monelle koneelle kuin haluaa) asennetaan pienoisohjelma, joka on periaatteessa tietokoneella näkyvä mutta netissä sijaitseva kansio. Käyttökokemus on periaatteessa ihan sama kuin kopioisi tiedoston Windowsin Omat Kuvat -kansiosta toiseen kansioon.

Homma on todella kätevää, ja on todella jees päästä käsiksi samaan tiedostoon eri koneilta ilman, että pitää sähköpostittaa eri versioita suuntaan ja toiseen. Omalla kohdalla kesti kuitenkin melko pitkään, ennen kuin rohkenin siirtämään mitään tiedostoja “pilveen” (vaikka olenkin esim. kaikenlaisiin video- ja musapalveluihin jo vuosien ajan kamaa tunkenutkin – ja ne ovat kaiken lisäksi julkisia tiedostoja). Nyt on kuitenkin luotto etäyhteyteen kasvanut.

Cult Sure: Fonzie ja Indiana Jones, maailman makeimmat mokaajat

Maailman viilein leimautui maailman pohjasakaksi.

Kesäsarja Cult Sure luotaa pop-kulttuurin kummallisuuksia ja kadonneita kultahippuja. Cult Suren ensimmäinen aihe povaa itse sarjallekin jo kulttistatusta ja kyseenalaista kunniaa kertomalla eräästä epäonnisesta mediatempauksesta.

1970-luvun suosituimpia TV-sarjoja oli Happy Days, joka kuvasti 1950-lukulaista Jenkkilää. Sarjan päähenkilö, teinipoika Richie Cunningham toilailee kavereidensa kanssa, ja kun tulee ongelmia, on aika pyytää apua maailman viileimmältä tyypiltä, Fonzielta. Henry Winklerin esittämä fiftarikovis nousi yhdeksi sarjan suosituimmista hahmoista, mutta maineella ja mammonalla on myös kääntöpuolensa.

Sarjan viides kausi aloitettiin kolmeen jaksoon jaetulla tarinalla, jossa Fonzie haastetaan hyppäämään haialtaan yli vesisuksilla. Fred Fox Jr:n kynäilemässä kolmosjaksossa päästäänkin näkemään haastetehtävän suorittaminen, jota on haukuttu koko sarjan laadun yleisestä romahtamisesta.

Jakson myötä syntyikin termi “Jump The Shark“, joka viittaa esimerkiksi tv-sarjan tai elokuvan peruuttamattomaan huonontumiseen. Täysiverinen Jumping The Shark -hetki voi olla esimerkiksi kohtaus, jossa tapahtuu jotain niin epäuskottavaa tai epäsopivaa, ettei tarinan laatua tai uskottavuutta voi enää palauttaa.

Muutama vuosi sitten haihyppely sai aisaparikseen uuden laadunromahduttamistermin, joka sekin – hassua kyllä – pohjautuu 1950-luvun Jenkkilää kuvaavaan kohtaukseen. Elokuvassa Indiana Jones ja Kristallipääkallon valtakunta tuttu arkeologisankarimme pelastautuu ydinräjähdykseltä piiloutumalla lyijyvuorattuun jääkaappiin. Räjähdyksen paineaalto lennättää indianantäyteisen jääkaapin pari kilometriä ilman halki, ja tohtori Jones selviää liki naarmuitta.Täh?

Anyway, tietenkään emme voi syyttää näistä pahamaineisista tempauksista Indianaa tai Fonzieta, vaan kyseisten leffojen tai tv-sarjojen kirjoittajia. Miten kehtaatte vetää legendaariset hahmot lokaan?

On kuitenkin pakko myöntää, että Nuking The Fridge -kohtaus on neljännen Indy-seikkailun viihdyttävimpiä hetkiä.

Mitä traileri kertoo Expendables-jatko-osasta?

Kesällä rytisee, kun elokuvateattereihin saapuu kokonainen konkkaronkka mielenkiintoisia toimintajännäriseikkailuja: Prometheus, The Dark Knight Rises ja The Expendables II (eikä toki sovi unohtaa tulevaa klassikkoa Abraham Lincoln: Vampire Hunter).

Noin kuukausi takaperin kerroin uuden Alien-elokuvan trailerin saaneen punttini tutisemaan, ja niin tekee myös Sylvester Stallonen ja sekalaisesti legendaarisen köriläsköörin tähdittämä The Expendablesin jatko-osa. Palkkasotilasjoukkion seikkailuille luvattiin jatko-osaa melkeinpä ennen ykkösen ensi-iltaa pari vuotta sitten, ja siitä lähtien netissä on paljon spekuloitu, kenet kaikki uudessa all star -toimintaräiskinnässä nähdään.

Pyyhi kuola poskelta, kohta lentää veri!
Ensimmäinen Expendables oli itsetarkoituksellisen aivoton räiskintäleffa, joka ratsasti kasarikliseillä alusta loppuun.

Siinä mielessä elokuva oli erittäin viihdyttävä ja onnistunut, mutta pienenä pettymyksenä Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger heittivät vain lyhyet cameot yhteisessä kohtauksessa. Neuvottelu CIA-agentti Brucen sekä Syltyn että Arskan esittämien palkkasoturien kesken oli kuitenkin varsin eeppinen ja sisälsi paljon hyvää läppää.

Viimein kaikki kasaritoimintaleffafanit voivat huutaa hurraata: Expendables 2:n virallinen traileri on julkaistu – lunastaen vuosien odotuksen siitä, että Stallonen lisäksi myös Bruce ja Aanuld ovat valkokankaalla kunnolla rytisemässä. Heidän lisäkseen legendarosterille on kiinnitetty “uusina kasvoina” Chuck Norris ja Jean Claude Van Damme. Viiden tähden eeppisyyttä termin kaikissa merkityksissä siis!

Mutta mutta, mitä siis onkaan luvassa elokuvassa The Expendables 2? Virallinen traileri vastaa. 

Howard Carterin syntymästä 138 vuotta

Faaraon kirous on täällä jälleen! Kuvassa oikealla Howard Carter Tutankhamonin hautakammion ovella vuonna 1922.

Aamun Google Doodle paljasti, että arkeologi Howard Carterin syntymästä on kulunut 138 vuotta. Tutankhamonin hautakammion ensimmäisen tutkijan juhliminen ei välttämättä tunnu erityisen relevantilta, mutta minulle Carter on aina ollut lähellä sydäntä.

Kirjoitin nimittäin ala-asteella kauhutarinan, jossa Carterin ja hänen yhteistyökumppaninsa ylle lankeaa kirous heidän löytäessään faarao Tutankhamonin hautakammion Egyptissä. Tarina itsessään on aika huvittava, mutta pohjautuu aika jeessisti tositapahtumiin.

• Stories of “the mummy’s curse” or “King Tut’s curse” excited the world after the discovery in 1922 of the ancient pharaoh’s tomb in Egypt. Lord Carnarvon, a British sponsor of archaeology in Egypt, died shortly after attending the tomb’s opening, inspiring speculation that supernatural forces were at work. (Haunted American Tombs -sivusto)

Egyptin historia ja faaraoiden aikakausi on kiehtonut jo pienestä pitäen, ja tämä kuudennen luokan historiantuntien inspaama kauhistelu oli jonkinlainen faarao-faniuden kulminaatio. Ehkä joskus kirjoitan vielä kauhutarinan, joka sijoittuu toiseen aikakauteen, joka on jo vuosien ajan kiinnostanut: sisällissodan ajan Yhdysvaltoihin…

Anyway, julkaisin Faaraon kosto -tarinan joskus blogissa. Tänään jos milloin on hyvä syy lukea osa I ja osa II.